Kirje sinulle

Kirjoitan tätä kun ilta tummuu ja hukuttaa kaupungin hämärään. Taivaalla on harmaita pilviä, mutta minun sydämeni on valoisa.

Tänään aamulla olit ensimmäisenä mielessäni. Olit läsnä, mutta vain mielessäni. Käperryin peiton alle ja suljin silmäni vielä hetkeksi. Muistin. Muistin kuinka käsivartesi kosketti omaani ja minä värähdin. En muista, milloin toisen ihmisen kosketus olisi tuntunut samalta. Vaikka olisin halunnut koskettaa sinua muutenkin kuin vain ohimennen, suljin vain silmäni, ettet näkisi niissä palavaa halua. Kun jalkasi kosketti omaani istuessamme hämärtyvässä illassa, vedin omani pois. Joku sanoi joskus, että sitä eniten kaivattua ihmistä on vaikein koskettaa.

Sinä olet tuonut elämääni sammumattoman hymyn. Mukanasi elämääni on tullut pirskahteleva ilo ja minä vapisen kaipauksesta ajatellessani sinua. Kun näen kuvasi, sydämeni hakkaa kovemmin kuin koskaan. Niin se teki silloinkin, kun viimeksi erotessamme katsoimme toisiamme silmiin. Sinun äänesi soi helisevinä kelloina sisimmässäni.

Tuntuu kuin olisin tuntenut sinut aina. Kanssasi oli heti niin vaivatonta olla. Sinä vain olit siinä ja minusta tuntui, ettei elämää ennen sinua ollutkaan. Kumpa sinäkin tuntisit samoin.

Read More

Värisevä sydän

Oulussa järjestettävä North Pride on nyt minun osaltani ohi. En jaksa kertoa siitä sen suuremmin, koska minulla on muuta kerrottavaa.

Sydämessä värisee sillä tavalla pienesti ja hennosti. North Pridessa tapasin naisen, jonka kanssa vietin kolmen päivän aikana aikaa melkoisen paljon. Ja nyt kaikkien näiden vuosien jälkeen sydän läpättää kivasti. Välillämme ei ole ollut mitään muuta kuin yhdessä viihtymistä, mutta minä herään aamuisin hymy huulillani ja mielessäni on ensimmäisenä kukapa muukaan kuin tämä nainen, joka on silmissäni maailman kaunein. Voin vain toivoa, että siellä jossain hänestä tuntuu samalta.

Askel on ollut viime päivinä lennokas. Olen jo pitkään ajatellut olevani täysin tunnekuollut ihminen. Ihmiset ovat tuntuneet kaikki samalta massalta. Ja nyt yhtäkkiä minusta tuntuu, että voisin syleillä koko maailmaa. Pitäkää minusta kiinni, etten lähde leijumaan!

weheartit.com

Haaveet muuttuvat konkreettisemmiksi hänen kanssaan. Vaikka yhdessä olemisemme on loppujen lopuksi ollut varsin arkista, se on tuntunut minusta juhlalta. Kun vain uskaltaisin tarttua hänen käteensä tai edes muuten koskettaa. Mutta pelkään, että hän lennähtää pois jos teen niin. Mutta lähetän silti tuulen mukana hiljaisen kuiskauksen ja toivon, että hän kuulee sen.

Read More

Helsinki Pride ja takiainen

Helsinki Pride oli ja meni. Nyt odotetaan Oulussa järjestettävää North Pridea. Helsingissä oli huikean hyvä sää, kutsuisin sitä kesäiseksi jopa. Lähtiessäni täältä pohjoisesta, lämmintä oli vain muutamia asteita. Helsinki tuntui siis ihanan lämpöiseltä.

Hieman minua kyllä pelotti lähteä Helsinki Priden kulkueeseen ja puistojuhlaan. En tiedä mikä neuroottisuus minuun on iskenyt, kun olen alkanut miettiä kaikenlaisia kauhuskenaarioita. Kulkueen aikana kävi useamman kerran mielessä, että entä jos jotain tapahtuu. Mitään kananmunia suurempaa ei kuitenkaan ilmeisesti tapahtunut ja minulla oli todella mukavaa.

Siellä jos missä tunsin kuitenkin olevani kotona. En arastellut millään tavalla ja ymmärsin taas kerran, etten ole yksin tässä maailmassa. Meitä on muitakin, todella iso joukko. Ja mitä nämä ihmiset haluavat? Rakastaa ja olla hyväksyttyjä sellaisina kuin ovat. Niinhän me kaikki haluamme.

Minusta kiinnostui mies. Hän hyöri kimpussani kuin takiainen ja minä jouduin lopulta kovin sanoin torjumaan hänet. Yritin kyllä ensin lempeästi, mutta siitä ei ollut mitään hyötyä. Ja taas kerran minä aloin miettiä, että mikä ihme siinä on, ettei kieltävää vastausta voi ymmärtää? Mikä ihmeen järki saa ihmisen ajattelemaan, että kun tässä aikansa kimpussa pyörii ja lääppii, toinen kiinnostuu? Tilanne oli kaikin puolin ahdistava, ehkäpä jopa seksuaalista häirintää.

Minä en halua miestä, se on tässä käynyt ihan hyvin selväksi. Voin katsoa miehiä, mutta en halua heiltä enää mitään muuta kuin ystävyyttä. Minä haluan naisen elämääni. Jos jotain matkalla Helsinkiin ymmärsin, niin tämän. Mutta mistä minä sen elämäni naisen voin löytää? Jos minä en ole tähän mennessä löytänyt elämäni miestäkään, miten minä voin tästä heinäsuovasta löytää neulan?

Read More

Typerä nainen

Piti tulla mainitsemaan, että tajusin noin kolme viikkoa sitten, että olen harvinaisen typerä nainen. Mihin ihmeeseen sateenkaariperheestä ja naiskumppanista haaveileva nainen tarvitsee e-pillereitä? Olen käyttänyt e-pillereitä jatkuvasti kymmenen vuoden ajan enkä ole edes suuremmin pohtinut niiden käyttöä. Onhan niistä ollut etuakin. Mutta järkevästi ajateltuna, mihin minä niitä enää tarvitsen? Kuukautiskipuihin voin napata särkylääkkeen jos kipuja ylipäänsä tulee.

Nyt ollaan kohta kuukausi ilman pillereitä. Jännityksellä odotan, millainen ihminen minä olen kun noiden vaikutus elimistöstä poistuu. Hormoni on aina hormoni.

Read More

Kysyn, siis olen.

Täällä on odotusta ilmassa. Viikonloppuna osallistun Helsinki Priden kulkueeseen ja puistojuhlaan. Odotan innolla tuttujen tapaamista ja itse tapahtumaa! Muutenkin maiseman vaihtaminen hetkeksi lämmittää mieltä. Ehkä viikonlopun jälkeen saan paremmin aikaiseksi tarttua arjen töihin ja rutiineihin.

Mutta asiaan. Yle Teemalta on viimeisten viikkojen aikana tullut mielenkiintoinen sarja, Vapaan naisen tunnustuksia. Päähenkilönä dokumentaarisessa sarjassa on ihan heteronainen, mutta hänen pohdiskelunsa oman elämänsä suhteen on antanut minullekin paljon ajattelemisen aihetta. Olen pohtinut paljon omaa rooliani naisena, perheen perustamista ja suhdettani muihin ihmisiin.

Keskeisimpänä tekijänä pohdiskeluissani on ollut suhteeni niihin miehiin, joiden kanssa olen jakanut elämäni. Osa suhteista on ollut tyydyttäviä, osa taas kaukana tyydyttävästä. Onnellisin suhteeni kesti vuoden. Minä olen ollut aina vahvasti sitoutuvaa tyyppiä ja olen aina törmännyt siihen ristiriitaan, että rakastamani miehet eivät ole olleet valmiita sitoutumaan samalla tavalla minun kanssani. En sano, että maailman pitäisi pyöriä minun tahtoni mukaan. Ristiriita on kuitenkin aina ollut olemassa ja oletan suhteiden päättyneenkin siihen tosiasiaan, että odotamme elämältä ihan eri asioita. 

Onko se sitten niin, että miehet vain eivät pysty samaan sitoutumiseen kuin minä? Vai olenko minä liian vaativa? Olenko minä sietämätön sitoutumishaluineni ja haaveineni? En tiedä. Fakta on kuitenkin se, että mistään suhteesta ei ole tullut pidemmän päälle mitään. Sitten yhtäkkiä olen herännyt huomaamaan, että olen täyttänyt 30 vuotta enkä ole elämässäni saavuttanut niitä asioita parisuhderintamalla, joita olisin halunnut. 

Toisaalta näistä vuosista voi olla myös onnellinen. Olen saanut jakaa elämäni usean eri ihmisen kanssa ja tullut hyvin tietoiseksi itsestäni ja omista tarpeistani. Niitä tarpeita ei ole kyennyt kukaan mies täyttämään eivätkä he oikeastaan ole edes halunneet kyetä. Onko minun siis luovuttava omista haaveistani ja tarpeistani vain siksi, että pystyisin perustamaan perheen ja elämään edes jotenkin yhteiskunnan näkökulmasta hyväksyttävää elämää? 

Ja korostan nyt, etten vihaa miehiä. Enkä edes väitä, että kaikki miehet olisivat samanlaisia kuin ne, joiden kanssa olen jakanut palan elämääni. Jossain on varmasti erilaisiakin miehiä. Mutta onko minusta enää siihen, että odottaisin? Miksi ylipäänsä odottaa, kun tarjolla voisi olla jotain muutakin? Vai katselenko ympärilleni ihan turhaan, kun maailmassa ei kuitenkaan ole sellaista ihmistä, jonka kanssa minä voisin elää tasavertaisena kumppanina jakaen ne samat haaveet ja tarpeet, joita hänelläkin on?

Kysyn, siis olen.

Read More

Satoi kasvoille kyyneleitä

Eilisen päivän aurinkoisuus on vaihtunut harmauteen ja sateeseen. Olen viettänyt laiskaa sunnuntaipäivää katsellen ikkunasta ulos ja kuunnellen musiikkia. On ollut aikaa ajatella.

Olen oikeastaan tällä hetkellä todella onnellinen. Hämmästelen sitä, koska olen lukenut ja kuullut niin monia tarinoita seksuaalisen identiteetin löytämisestä. Iso osa niistä kertoo järkytyksestä, masennuksesta ja itseinhosta. Minä en ole kertaakaan kokenut sellaisia tunteita. En ole itkenyt itseäni uneen yhtenäkään iltana sen takia, että olisin järkyttynyt asiasta. Päinvastoin, olen ollut helpottunut ja onnellinen.

Ehkä tilannetta on helpottanut se, että olen elämässäni jo saanut niin ison kosketuspinnan homoseksuaaleihin ja nähnyt heidän elämäänsä niin läheltä. Jos olisin huomannut asian nuorena, se olisi ollut minulle varmasti kova paikka, koska kilttinä tyttönä en olisi koskaan voinut asiasta vanhemmilleni kertoa. Enhän kyllä ole kertonut nytkään, mutta olen ainakin näiden vuosien aikana tietämättäni antanut heille siedätyshoitoa puhumalla aiheesta ja ystävistäni. Kun kertomisen aika tulee, en usko sen olevan heille niin kova järkytys kuin se olisi ollut viisitoista vuotta sitten.

Eräänä iltana istuin iltakahvilla homoystäväni luona. Koin suurta tarvetta kertoa asiasta jollekin, koska tähän mennessä kukaan ystävistäni tai sukulaisistani ei asiasta tiedä. Yritin johdatella keskustelua hiljalleen seksuaalivähemmistöihin ja toivoin, että hän kysyisi. Hän ei kysynyt ja tilanne keskeytyi sitten. Minua harmitti. Olisin halunnut jakaa asian jonkun kanssa. Kotimatkalla istuin itkemässä harmista puistonpenkillä. Ehkä yritän uudelleen jonain toisena päivänä. Hämmästyttävää on kuitenkin se, että miten sen kertominen sitten kuitenkin tuntuu niin vaikealta, etten saa sitä sanottua ilman toisen esittämää kysymystä.

Read More

Kesä on tullut pohjoiseen

Ilokseni olen huomannut, että täällä on käynyt joku lueskelemassakin. Kiitos mielenkiinnosta, toivottavasti tulette toisenkin kerran. Jättäkää kommenttejakin vaikka vain moikataksenne.

Tämän päivän olen viettänyt kaupungilla hyvien ystävien kanssa ostoksia tehden ja aikaa viettäen. Lämpöinen ilma on löytänyt pohjoisenkin ja ulkona oleskelu oli ihanaa! Heti kun lämpöä ja aurinkoa riittää, sitä huomaa ihmisten mielialan olevan parempi ja iloinen jutustelu täyttää kaupungin keskustan ja puistot. Mikä sen parempaa?

Tietynlaista haikeuttakin on ilmassa. Kesäaikana moni onnellinen pari saa toisensa. Tänään kaupungilla näkyikin muutamia, jotka viettävät tänään yhtä elämänsä kohokohdista, eli hääpäiväänsä. Se pistää pakostakin miettimään, että missähän se minun puuttuva puoliskoni on. Missä on se ihminen, joka tahtoisi jakaa elämänsä minun kanssani?

Onko suurta rakkautta ylipäänsä edes olemassa? Vai olenko jo saanut elämässäni kokea suuren rakkauden enkä edes huomannut pitää kiinni siitä? Vai oliko se suurta rakkautta, koska se kuitenkin loppui?

Päätän tämän lyhkäisen kirjoitukseni tällä kertaa pätkään Antti Tuiskun Yksinäinen-laulusta:

Jokainen yö vie aamuun.
Jokainen yksinäinen
valon jos sytyttää, maailma herää.
Tuolla on joku toinen,
se vielä ei tunne sua.
Sinä et usko, 
mut se ei sinusta riipu.

Et mitään voi, mitään en kuitenkaan voi.

Se tulee sua vastaan,

kävelee samaan huoneeseen. 

Kaikki on uutta 

ja samalla vanhaa.

Et mitään voi, mitään et sillekään voi.

Hei jokainen yö vie aamua päin.
Sä luulet, et sua varten ei rakkautta oo enempää.
Mut se vielä tulee, etkä voi mitään.

Read More